Kulunut vuosi 2022 on ollut Sydänohjelma Polulle vauhdikasta aikaa. Haluammekin lämpimästi kiittää kaikkia Sydänohjelma Polun valmistelussa auttaneita ja polkuamme seuranneita kuluneesta vuodesta!
Sydän- ja verisuonisairaudet ovat yleisin kuolinsyy Suomessa. Samalla tiedämme, että sydänsairauksia voitaisiin vähentää terveillä elämäntavoilla ja sopivalla lääkityksellä. Siksi Novartis on kuluneiden kahden vuoden ajan kehittänyt Suomessa sydän- ja verisuonisairauksien vähentämiseen ja parempaan hoitoon tähtäävää Sydänohjelma Polkua. Tarkoituksemme on toteuttaa yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa pitkäkestoinen ja tulosperusteinen sydän- ja verisuonisairauksien sekundaaripreventio-ohjelma, joka rahoitetaan vaikuttavuusinvestointina.
Tuleva vuosi 2023 on hyppy uuteen koko suomalaiselle sosiaali- ja terveydenhoitojärjestelmälle. Haluamme omalta osaltamme tukea aloittavia hyvinvointialueita siinä, että hoidon vaikuttavuus lisääntyisi ja voisimme entistä paremmin ennaltaehkäistä sairauksia.
Siksi olemme iloisia voidessamme kertoa toteuttamastamme tosielämän terveysdataan perustuvasta tutkimuksesta, jonka kohderyhmänä ovat sydäntapahtuman kokeneet potilaat. Tutkimuksessa selvitetään sydänpotilaiden tämänhetkisiä hoitopolkuja, kliinisiä hoitotuloksia, sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttöä sekä niihin liittyviä kustannuksia ja riskiä saada uusi sydäntapahtuma. Tutkimus antaa hyvinvointialueelle tietoa sydäntapahtuman kokeneiden hoidon nykytilasta ja kehittämistarpeista. Lisäksi saamme tieteellistä tosielämän tutkimusnäyttöä yksilöllistetymmän ennaltaehkäisyn vaikuttavuus- ja säästöpotentiaalista uuden vaikuttavuusperustaisen yhteistyömallin kehittämisen tueksi. Tavoitteenamme on julkaista tutkimuksen tulokset ensi vuoden aikana.
Nyt on kuitenkin aika hiljentää hetkeksi vauhtia ja rauhoittua joulun viettoon. Haluamme toivottaa kaikille levollista joulun aikaa sekä onnea vuodelle 2023!
Terveisin,
Novartiksen Sydänohjelma Polun tiimi