Sydänohjelma Polun aamukahvitilaisuudessa (31.3.) käytiin kolmen aluevaltuutetun kesken inspiroiva keskustelu tulosperusteisista kumppanuuksista ennaltaehkäisyn mahdollistajana. Paneelikeskusteluun osallistuivat Sari Rautio (kok) Kanta-Hämeestä, Hanna Hukari (vihr) Länsi-Uudeltamaalta ja Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) Pohjois- Karjalasta.
Tulosperusteisuus on oikein käytettynä keino investoida hyvinvointiin ja osallisuuden vahvistamiseen
Tulosperusteisuus tarjoaa julkiselle sektorille selkeän porkkanan: raha ei liiku ennen kuin tulokset ja vaikuttavuus on todennettu. Tulosperusteisuus nähtiin myös mahdollisuutena ylittää hyvinvoinnin kannalta nykyiset ja terveyden edistämisen kannalta liian lyhyet 12 kuukauden budjettikaudet. Näin mahdollistuisi investoinnit hyvinvointiin, jolla voitaisiin saada myös sote-kustannusten kohoamista paremmin kuriin.
Tulosperusteinen kumppanuus onkin väline saada hyvinvoinnin laaja ekosysteemi ja ekosysteemin eri toimijat pelaamaan yhteen ja kohti yhteistä muutostavoitetta. Tavoitteiden toteutumiseen tarvitaan laajaa toimijajoukkoa, eikä hyvinvointialueiden yhteistyötäkään tulisi unohtaa.
Myös asukkaiden rooli tuli vahvasti esille. Hanna Hukari (vihr) näki keskeiseksi mahdollisuudeksi sen, että tulosperusteisuuden kautta korostuva tarvelähtöisyys tuo myös asukkaat aktiivisiksi palveluiden kehittäjiksi. Osallisuuden lisäksi puhuttiin myös tiedon liikkuvuudesta ja hallintosiiloista. Rautio (kok) painotti, että kokonaisvaltaista hyvinvointia ajatellen olisi tärkeää, että viranomaisilla olisi yhteinen tieto käytössään. Tuon mahdollistamisessa asukkaat ovat keskeisessä roolissa, sillä heillä on valta tiedon sektori- ja hallintorajat ylittävää hyödyntämistä koskeviin luvituksiin.
Yhdessä tekeminen on eri asia kuin yhteistyö
Tuloksia ja laajalti jaettua hyötyä voi syntyä, kun toimintaa ohjaava vahva julkinen sektori yhdistetään yksityisen ja kolmannen sektorin voimavaroihin sekä asukkaiden osallisuuteen. Merja Mäkisalo-Ropponen (sd) kannusti toimijoita yhdessä tekemiseen, mikä on paljon tavoitteellisempaa kuin pelkkä yhteistyö. Hän totesi myös, että vaikka julkinen sektori määrittelee vaikuttavuustavoitteet sekä mittarit ja on siten vetovastuussa, työn tulee tapahtua toimijoiden välisessä vuoropuhelussa ja eri näkökulmia kuullen. Tulosperusteiset kumppanuudet voisivat olla esimerkiksi järjestöille merkittävä mahdollisuus.
Tulosperusteisuus vaatii hyvinvointialueilta hankintaosaamista – pitää tietää mitä tuloksia halutaan ja miten niitä ostetaan. On myös uskallettava lähteä hankkimaan eri asioita kuin ennen. Sari Rautio (kok) totesikin, että ”hyvinvointialueet voivat päättää hankkivatko ne turvallisuutta vai talvirenkaita – eli tuloksia vai yksittäisiä tekoja”.
Vaikuttavuutta hakeva pääoma siltana etupainotteiselle toiminnalle
Vaikuttavuusinvestointeja on Suomessakin hyödynnetty tulosperusteisen toiminnan mahdollistajana (mm. maahanmuuttajien nopean koulutuksen ja työllistämisen ohjelma Koto-SIB). Mikäli yksityinen, yhteiskunnalliseen ja kestävään muutokseen pyrkivä pääoma tuo ennaltaehkäisevän toiminnan kaipaaman alkuinvestoinnin, päättäjien tuska helpottuu.
Aamukahvitilaisuuden yleisöstä kommentoitiin, että ennaltaehkäisyn rahoittaminen on harvinaisen selkeä ja jopa houkutteleva sijoitusmahdollisuus. Tämän osalta korostettiin, että on tärkeää tehdä ennaltaehkäisevän toiminnan rahoittamiseen liittyvä kumppanuuskin reilusti: ”Vastuulliset sijoittajat eivät etsi hetken hurmaa, vaan kestävää hyvinvointitaloutta”, totesi Rautio (kok).
Tulosperusteisuus nostettava hyvinvointialueiden agendalle
Keskustelijat vaikuttivat olevan hyvin yksimielisiä siitä, että tulosperusteisuudesta tulisi keskustella nykyistä enemmän. Nähtiin, että juuri nyt on ainutlaatuinen momentum tulosperusteisuuden edistämiselle, kun hyvinvointialueet tekevät toimintaansa koskevia suunnitelmia. Mäkisalo-Ropponen (sd) näki siirtymän suoritusten mittaamisesta vaikuttavuuden arviointiin ja mittaamiseen kuitenkin valtavana kulttuurisena muutoksena. Tulosperusteisuus edellyttääkin uudenlaista ajattelua tulevilta hyvinvointialueilta.
Tulosperusteisuuteen liittyvien tavoitteiden ja näiden tavoitteiden saavuttamista seuraavien mittareiden määrittely ei tapahdu itsestään, vaan vaatii töitä. Suoriteperusteisiin hankintoihin verrattuna tulosperusteiset kumppanuudet edellyttävätkin enemmän panostuksia alku- ja valmisteluvaiheessa. Lisäksi laajempia ilmiöitä, kuten sosiaalista hyvinvointia, voi olla haastavaa mitata.
Jatkon osalta onkin edettävä käytännönläheisesti: tulosperusteisuuden suuri potentiaali tunnistaen, mutta askel askeleelta oppien ja rohkeasti kokeillen. Tulosperusteisuuden kestävän käyttöönoton edistämiseksi tarvitaankin tekemällä oppimista. Hanna Hukari (vihr) kirkasti keskustelussa ilmenneen jaetun tahtotilan varsin kannustavasti: ”Nyt on pidettävä huolta siitä, ettei hyvinvointialueilla olisi ketään, joka ei olisi kuullut mitä tulosperusteisuus on”.
Tilaisuuden fasilitaattorit,
Susanna Lehtineva-Nieminen (Novartis) ja Ville Koiste (Gesund Partners)